Blogi

  • Kulttuurishokki Etelä-Pohjanmaalla

    Olen lyhyen 24-vuotiaan elämäni aikana kerennyt kokea asumista neljässä eri Suomen maakunnassa sekä Kanadan maaperällä. Nyt kuitenkin lähestytään merkkipaalua, sillä kolme vuotta elämää Etelä-Pohjanmaalla alkaa olemaan takana. Etenkin ensimmäinen vuosi meni niin sanotusti kulttuurishokin kourissa, mutta nykyään ei voi kuin ihmetellä vierestä tätä Etelä-Pohjanmaalaista elämää.

    Törnävän kirkkotie, kotikaupunkimme kaunein katu.

    400 kilometriin idän ja lännen välille mahtuu aika paljon niin kulttuurillisia kuin maantieteellisiäkin eroja. Etenkin ensimmäisenä vuotena muistan haikailleeni tänne satamaa, joka on Kuopiossa hyvinkin suosittu ajanviettopaikka. Siinä missä Pohjois-Savo on järvien valtakuntaa, Etelä-Pohjanmaalta (Seinäjoelta) löytynee kaksi, ehkä kolme järveä, jotka ovat nekin tekojärviä. Oivia paikkoja sup-lautailuun, muttei isommalle veneilylle saati sitten vesiskootterointiin.

    Itseasiassa rakas ukkini kysyi minulta viime keväänä, että eikö siellä Pohjanmaalla tule jo järviä ikävä. Ukki rakas, vielä kysytkin!

    Taustalla Nurmon kirkko

    Kolmen vuoden aikana noin jokaisessa asiakaspalvelutilanteessa minulta on kysytty mistä olen kotoisin ja miten olen Etelä-Pohjanmaalle päätynyt. Miehen perässä – tuppaan sanoa. Ja tottahan se on. Turistin kuulema tunnistaa täällä murteesta!

    Kyrkösjärven ranta

    Kolme vuotta paikallisten seurassa ei vielä tee Etelä-Pohjanmaan murteen taitajaa. Ehkä aloittelijan tai miten sen nyt paikallisella murteella sanoisikaan – oppitekoosen. Vaikka EP:n murteella ja Savon murteella todetaan olevan jossain määrin yhdistäviä tekijöitä, sanoisin toisen näistä olevan aivan oma taiteen lajinsa.

    Edelleen, etenkin appivanhempieni seurassa tulee hetkiä, jolloin en ymmärrä mistä puhutaan. Toisaalta Etelä-Pohjanmaan murteella puhuvien keskustelua on näin savolaisena hauska seurata. Yleensä sanat, joita on jäänyt arvuuttelemaan mielessään, ovatkin lopulta aivan ihan muuta kuin oli ajatellut (Näille sanoille ei löydy omasta murteesta vastinetta).

    Pöyrööt, Etelä-Pohjanmaalainen sarjakuva

    Muistan ensimmäisen minun ja mieheni välillä tapahtuneen kielimuurin, kun mieheni eräänä päivänä tokaisi, että piskottelee. Siis ripeksii, ulkona ripeksii vettä niin kuin minä sen sanoisin. Toiseksi mieleen on jäänyt hetki, kun mieheni äiti kysyi täytyyskö takkaan laittaa valakia. Sana takka pelasti tämän kysymyksen!

    Erityisesti muutama Etelä-Pohjanmaalainen sana on muodostunut suosikikseni. Tässäpä niitä muutama ja perässä suomennokset (vielä kun oppisi lausumaan ne sujuvasti);

    Konhoottaa (juosta, riehua)
    Nurmoon panaani (Atrian lenkkimakkara)
    Tanttu (mekko)
    Hotalehtia (hotkia ruokaa)
    Lipoonen (liukas)
    Päässilimäänen (ajattelematon)
    Eheroontaharoon (välttämättä)
    Kökkä (talkoot)

    Heikkilän maitotila, Seinäjoki

    Savolaisena ehkä suurin kulttuurillinen ero on ollut Etelä-Pohjanmaalaisten tapa kertoa asiat suoraan ja kiertelemättä. Savossa on tapana kertoa asiat oikein pitkän kaavan mukaan, joten paikallisten suorasukaisuutta on joutunut opettelemaan. Jopa miehenikin on minulle maininnut kesken kertomukseni, että “siis nytkö tuut vasta siihen itse asiaan?”. Saman jutun olisi kuulema voinut kertoa ihan parilla lauseella vartin luennoimisen sijaan.

    Tässä vain muutamia kulttuurillisia eroja mainitakseni, joita 400 kilometriin mahtuu. Ja vaikka nyt tulikin puhuttua vain omasta kulttuurishokista, mies on päässyt ihan yhtä tavalla ihmettelemään ja nauttimaan (!) savolaisuudesta!

    Anna kaekkes vuan elä periks.


  • Yhden naisen roadtrip Lappiin osa 2

    Poronkäristystä Karigasniemeltä ja nokka kohti Leviä! Tämän postauksen ykkösosaan pääsette tästä.

    Jostain syystä minua ei yllättänyt, että luontoäiti kaatoi vettä niskaan reissun jokainen päivä vaikka säätiedotus lupasi vielä lähtöpäivänäkin +5 lämpimämpää ja 20mm kuivempaa keliä. Sade ei haittaa ulkoilua, mutta henkilöautolla matkatessa vaatteita on miltei mahdotonta kuivattaa sen suuremmin. Siksi Karigasniemeltä suuntasin Leville hotelli Hullu Poroon.

    Matka kohti Taivaskeroa, eli keskimmäistä tunturia.

    Levillä tunnelma oli mahtava! Toukokuussa kotipizzaa lukuunottamatta kaikki ravintolat olivat suljettuina ja kaduilla oli hiirenhiljaista, kun taas nyt syyskuussa vallitsevasta pandemiasta ei ollut suurtakaan tietoa. Hotellit olivat tupaten täynnä ja ihmiset onnellisia.

    Pallaksen ruska kaikessa upeudessaan.

    Hyvin nukutun yön jälkeen ajoin Leviltä Ylläs-Pallastunturin kansallispuistoon, jossa päätin lapin reissuni 8,3 kilometrin mittaiseen Taivaskeron kierrokseen. Olen kiertänyt tuon saman reitin isovanhempieni kanssa 15-vuotta sitten ja nyt oli revanssin paikka. Tunne oli nostalginen.

    Pallaksella pääsin kokemaan kaikki vuodenajat yhden päivävaelluksen aikana. Reitin alussa oli keltainen syksy, noustessa paahtavan kuuma aurinko ja reitin korkeimmalla kohdalla Taivaskerolla päälle osui lumituisku. Alas tullessa Palkaskeron puolella keltainen syksy oli vaihtunut upeasti monisävyisen punertavaan ruskaan.

    Kyseinen Taivaskeron reitti kiertää Palkakeron rinnettä pitkin Taivaskerolle (809m) ja sieltä Laukukeron viertä takaisin Pallaksen luontokeskukselle. Reitillä on ajoittain haastavaa kivikkoa, joten tukevat kengät ovat tarpeen.

    Vaikka maisemia tuolta korkeimmalta kohdalta en tällä kertaa päässyt näkemään lumipyryn takia, olen onnellinen, että valitsin juuri tämän reitin reissun viimeiseksi kohteeksi. Aamun tunteina rinteillä ei ollut vielä paljoa retkeilijöitä ja Taivaskerolla sai vaeltaa aika rauhassa.

    Reilun kahden tunnin tunturivaelluksen jälkeen nappasin parkkipaikalla sijainneesta ruokakärrystä mukaani paikallisen lohikeiton ja lähdin ajamaan kohti Oulua, jossa yövyin vielä ennen kotiin menoa.

    Ensi kerralla suunnittelen reissua vielä hieman enemmän ja varaan mukaani lisää lämmintä varustetta öiden varalle. Seuraavaa reissua siis odotellessa!

  • Yhden naisen roadtrip Lappiin osa 1.

    Vesisadetta, sumua, räntää ja kylmiä öitä. Niistä koostui minun viime viikkoinen roadtrip lappiin. Tällä kertaa kolmen vuodenajan makuupussin lämpötila ei riittänyt pitämään minua lämpimänä öisin, mutta onneksi edes yhtenä päivänä aurinko pilkisti pilvien takaa.

    Matka alkoi 700 kilometrin hönkäyksellä kotoa Ukko-Luostolle. Kauas on pitkä matka sanotaan, niin myös etelästä pohjoiseen. En kylläkään ollut ajatellut, että ensimmäisenä päivänä pötkin niinkin kauas, mutta ajointoa riitti kaatosateesta huolimatta. Lähtiessäni toiveenani oli löytää täydellinen puskaparkki, jossa aamun sarastaessa maisemat saisivat haukkomaan henkeä, mutta kaksi viimeistä ajotuntia Ukko-Luostolle kaatosade ja sumu peitti kaiken maiseman alleen. En todellakaan tiennyt millaisissa maisemissa aamulla herään.

    Roadtripin koti

    Ensimmäisenä aamuna taivas jatkoi satamistaan antaen välillä vettä, välillä räntää. Voin siis kertoa ettei maisemat aivan vastanneet mielikuviani Ukko-Luoston juurella. Koska kylmän yön jälkeinen vesisateessa vaeltaminen ei houkutellut, jatkoin matkaani kohti Urho Kekkosen kansallispuistoa, Kemihaaran erämaahan ja sieltä tutulle Kiilopäälle.

    Kemihaaran erämaan reissu jäi aika tyngäksi sillä paikanpäällä ei ollut minkäänlaisia opasteita parkkipaikan P-merkkiä lukuunottamatta enkä ollut varautunut fyysisellä kartalla. Muutaman kilometrin pätkän pyörittyäni päätin lähteä jatkamaan matkaa puiston toiselle puolelle.

    Ruskaa Kiilopäällä

    Ivalossa ja Kiilopään läheisyydessä muita matkustajia oli valtavasti. Onnekseni kuitenkin tuntureilla oli väljää ja pääsin nauttimaan Kiilopään huipusta yksikseni, jossa raekuuro toivotti minut tervetulleeksi maisemia ihailemaan.

    Reitti Kiilopäälle on muuten tehty yhteistyössä Suomen Ladun ja Partioaitan kanssa. Rinteen jyrkimmästä kohdasta löytyvät portaat helpottavat nousua huomattavasti ja tuohon parin kilometrin matkalle on rakennettu “check point” -tasanteita, joilla kannattaa kääntyä ympäri katselemaan tulosuuntaansa.

    Kiilopään huipulla

    Iltasella ajelin yöpymään Inariin, josta matka jatkui aamulla kohti Utsjokea ja Tenontietä nro 970, josta pääsette lukemaan lisää aiemmasta postauksestani täältä. Täytyy kyllä myöntää, että yksin reissaaminen tekee ihmiselle hyvää. Muutaman päivän aikana sain avattua mieleni solmuja ja kourallisen lisää itsevarmuutta!

  • Tie 970 – Roadtrippaa tänne

    Korkeita nousuja, vieressä virtaava Tenojoki ja tuntureita silmän kantamattomiin. Olin viime viikolla roadtripillä lapissa ja täytyy myöntää, että tämä tie Utsjoelta Karigasniemelle (tai toisin päin) oli reissuni yksi kohokohtia. En meinannut malttaa ajaa laisinkaan vaan pysähtelin tuon tuosta tien laitaan ihailemaan maisemia. Syksyn tuoma ruska korosti tuntureiden rinteitä ja maisema hohti väreillänsä.

    Tie 970

    Ajoin reitin vastapäivään, siis Inarista Utsjoelle ja sieltä Karigasniemelle. Onnekseni muut autoilijat olivat päättäneet ajaa reitin vastapäivään eikä tuon sadan kilometrin pätkällä takaani tullut toista autoa missään vaiheessa. Hetki oli siiskin täydellinen maisemien ihailuun.

    Tien pysähdyspaikat on sijoitettu parhaimmille paikoille

    Eräällä pysähdyspaikalla, kenties reitin kauneimmalla, vaihdoin muutaman sanan iäkkäämmän pariskunnan kanssa. He vaikuttivat silmin nähden onnellisilta eivätkä olleet hekään malttaneet ajaa tietä pysähtymättä. Onneksemme juuri silloin aurinko paistoi jostain pilvien lomasta ja tuntureiden ylängöiden ruska pääsi näyttämään todellisen väriloistonsa. Pariskunta jatkoi matkaansa kohti Inaria ja poronkäristystä, minä puolestani jäin vielä hetkeksi nauttimaan näkymästä.

    Matkan varrella lähellä Karigasniemeä sijaitsee kartallekin merkitty näköalapaikka Nuvvus-Ailigas, jonne pääsee autolla perille saakka. Näköalapaikkaa ei ole maastoon merkitty mitenkään, joten sen sijainti kannattaa merkitä muistiin jo etukäteen.

    Jos siis olet matkaamassa itä-lappiin, ota aikaa kiertääksesi lenkki Inarista – Inariin Utsjoen ja Karigasniemen kautta.

  • Tusan Lasikota – Alavuden erikoisuus

    Viikonloppuna googletellessani Alavuden alueen laavuja, kuin sattuman kaupalla löysin artikkelin, joka käsitteli Alavudelle vuonna 2018 auennutta lasikotaa. Kuvan siitä nähdessäni totesin ääneen, että mitä ihmettä. Kolmen vuoden Etelä-Pohjanmaalla asumisen aikana olen kiertänyt ja nähnyt monia Pohjanmaan ihmeitä, mutta Tusan Lasikota on jäänyt pimentoon. Niinpä suuntasin auton kohti kirkkojärveä ja lähdin ihan paikan päälle asiaa ihmettelemään.

    Tusan lasikota sijaitsee Kirkkojärven rannalla.

    Päästyäni kodalle ilta alkoi jo hämärtää. Onnekseni paikalla ei ollut muita, mitä samalla ihmettelin, mutta ehkä kolme vuotta sitten rakennettu kota oli oman aikansa nähtävyys ja enemmällä käytöllä talviaikaan.

    Noin seitsemän aikaan illalla kotaan syttyneet valot tekivät kodasta vieläkin näyttävämmän vaikka taustalla laskevan auringon valo heijastui kotaan upealla tavalla ennen laskeutumistaan horisonttiin. Tästä illasta eivät kylmät väreet olleet kaukana. Ilta oli upea.

    Kodan näköalatornista näkee kauas järvelle.

    Missä vaiheessa uskaltaisin paljastaa, että vietin “nuku yö ulkona” -yöni tämän kodan vieressä? Vaikka kota sijaitsee lähellä Alavuden keskustaa sekä asuinaluetta, keskustan hälinä ei kantaudu sinne asti. Lisäksi alueen parkkipaikka on rauhoitettu liikenteeltä 23-06 välisen ajan.

    Kodan valot sammuivat puolen yön aikaan, jolloin tunsin olevani täydellisessä hiljaisuudessa. Jostain kaukaa kuului vain rakettien pauke.

    Uusi lasikota ja näkötorni vihittiin käyttöön kevättalvella 2018. Persoonallinen lasikodan ja näkötornin yhdistelmä on ollut yksi konkreettinen toimenpide Rantojen virkistyskäytön lisääminen osana Alavuden kaupunkikeskustan kehittämistä -hanketta, jolla Kirkkojärven ja Vähäjärven ympärivuotista virkistyskäyttöä on lisätty.

    Visitalavus.fi

    Kota on auki vuorokauden ympäri ja sinne on jokainen tervetullut. Sisällä kodassa pääsee lämmittelemään sekä katsomaan vaikkapa televisiota! Kodan takapuolelta löytyy nuotiopaikka, johon puut voi hakea lähellä olevasta puuvajasta. Sen yhteydestä löytyy muuten myös vessa.

    Aamun sarastus Kirkkojärvellä.

    Tusan lasikota on ehdottomasti yksi kauneimmista asioista mitä tiedän Suomessa olevan. Sen sijainti yllätti minut itsenikin, mutta suosittelen ehdottomasti vierailemaan täällä mikäli Alavuden läheltä sattuu kulkemaan. Tulen ehdottomasti vierailemaan kodalla uudelleen talvella, jolloin järvi on jäässä ja lumikinokset peittävät maan. Voiko maisema olla silloin vieläkin kauniimpi?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *