Tie 970 – Roadtrippaa tänne

Korkeita nousuja, vieressä virtaava Tenojoki ja tuntureita silmän kantamattomiin. Olin viime viikolla roadtripillä lapissa ja täytyy myöntää, että tämä tie Utsjoelta Karigasniemelle (tai toisin päin) oli reissuni yksi kohokohtia. En meinannut malttaa ajaa laisinkaan vaan pysähtelin tuon tuosta tien laitaan ihailemaan maisemia. Syksyn tuoma ruska korosti tuntureiden rinteitä ja maisema hohti väreillänsä.

Tie 970

Ajoin reitin vastapäivään, siis Inarista Utsjoelle ja sieltä Karigasniemelle. Onnekseni muut autoilijat olivat päättäneet ajaa reitin vastapäivään eikä tuon sadan kilometrin pätkällä takaani tullut toista autoa missään vaiheessa. Hetki oli siiskin täydellinen maisemien ihailuun.

Tien pysähdyspaikat on sijoitettu parhaimmille paikoille

Eräällä pysähdyspaikalla, kenties reitin kauneimmalla, vaihdoin muutaman sanan iäkkäämmän pariskunnan kanssa. He vaikuttivat silmin nähden onnellisilta eivätkä olleet hekään malttaneet ajaa tietä pysähtymättä. Onneksemme juuri silloin aurinko paistoi jostain pilvien lomasta ja tuntureiden ylängöiden ruska pääsi näyttämään todellisen väriloistonsa. Pariskunta jatkoi matkaansa kohti Inaria ja poronkäristystä, minä puolestani jäin vielä hetkeksi nauttimaan näkymästä.

Matkan varrella lähellä Karigasniemeä sijaitsee kartallekin merkitty näköalapaikka Nuvvus-Ailigas, jonne pääsee autolla perille saakka. Näköalapaikkaa ei ole maastoon merkitty mitenkään, joten sen sijainti kannattaa merkitä muistiin jo etukäteen.

Jos siis olet matkaamassa itä-lappiin, ota aikaa kiertääksesi lenkki Inarista – Inariin Utsjoen ja Karigasniemen kautta.

1 Comment

  1. […] kohti Utsjokea ja Tenontietä nro 970, josta pääsette lukemaan lisää aiemmasta postauksestani täältä. Täytyy kyllä myöntää, että yksin reissaaminen tekee ihmiselle hyvää. Muutaman päivän […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *